Sivut

perjantai 15. toukokuuta 2015

DIY koristetyynyt


Ostin jonkin aikaa sitten kaksi erilaista Jdl:n sabluunaa. Melkein päivittäin mielessäni on pyörinyt erilaisia ideoita, mihin niitä voisin käyttää, ja vihdoin hain Kodin 1:stä kaksi pientä tyynyä, joihin päätin maalata kuviot. Hieman jännitti aloittaa, kun en koskaan aikaisemmin ollut tällaisilla sabluunoilla mitään tehnyt, mutta yllättävän tyytyväinen olen lopputulokseen!

Alunperin tyynyt olivat yksinkertaiset valkoiset..

Käytin suurempaa sabluunaa, joka on näyttävämpi. 

Maalina toimi Sinellistä ostettu kangasväri, joka lupaa värin pysyvän kankaassa jopa 40 asteen konepesussa! Väri on harmaa, vaikka näyttää enemmänkin mustalta.

Sitten vain sabluuna kiinni tyynyyn sen liimapinnan avulla. Tässä
vaiheessa on tärkeä katsoa tarkkaan paikka, johon kuvion haluat.

Ja maalia!
 Alla on muutama kuva valmiista tyynyistä. Yllätyin siitä, kuinka helppoa tämä olikaan, Sabluunan avulla sai todella siistiä jälkeä, vaikka olin kuullut joiltakin kommenttia, että jälki olisi epäsiisti ja sotkuinen. Näin ei kuitenkaan ainakaan nyt käynyt, vaan sain kivat, uudet tyynyt, jotka sopivat hyvin meidän vierashuoneeseen kuviollisen tapetin kanssa. 
Jipii, näillähän voi tehdä vaikka mitä! Mitä te pidätte?




Tässä vielä neilikkakimppu viikonlopun kunniaksi!

19 kommenttia:

  1. Tosi ihanat tuli! :). Kiva kun jaksat värkkäillä kaikkea ja jakaa tänne meidän iloksi!

    VastaaPoista
  2. Wautsi! Tulipas upeat ja itsetehdyt jutut ovat parhaita <3

    Kivaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat ja onnistuivat kyllä aivan täydellisesti. Tykkään ja kelpaisi kyllä tänne meidänkin kotiin :D
    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kauniit kuviot ja sopivat hienosti taustan tapettiin!
    Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Tulipa kauniit kuviot tyynyihin ja katsos vain, nehän mätsää hienosti tapettiin:) Ettei vain olis suunniteltu:D

    VastaaPoista
  6. Wow! Hyvä sinä! Siisti lopputulos! Hyvä setti tosiaan tapetin kanssa :)

    VastaaPoista
  7. Tulipas vain kauniit. Kyllä tuollaiset itse tehdyt ja painetut tyynyt on vaan parhaita :) Niitä tulee tehtyä itsekin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Voi että oot taitava, Amanda! ♥ Ja ihania kukkakimppu. -Henriika

    VastaaPoista
  9. Kylläpä ovat kauniit <3 oot sinä kyllä aikaansaava! Neilikoita tulee itselläkin ostettua tämän tästä, ne kun kestävät maljakossakin niin kauan. Mukavaa lauantaita sinulle!

    VastaaPoista
  10. Tyynyistä tuli valtavan kauniit! <3
    Ihana sabluuna ja tuo tapetti on myös ihastuttava!
    Kiva blogi sinulla. En ehtinyt paljon vielä tutkailla, kun on töihin lähtö. Jäin lukijaksi, niin löydän uudelleenkin :)

    VastaaPoista
  11. Vaude! Nuo sopii kuin nakutettu tuohon tapettiin!

    VastaaPoista
  12. Tulipa niistä hienot!! Täällä itsellänikin odottelee kaksi valkoista tyynyliinaa jotain ideaa, mutta toistaseks ei ole vielä mieleen tullut :) Nämä tällaiset on aika mukavia puuhia!!

    VastaaPoista
  13. Kauniit :)
    Itsellänikin on joku jdl sabluuna, en vain vielä tiedä mihin käyttäisin..
    Kivaa alkavaa viikkoa Amanda!

    VastaaPoista
  14. Tulipas niistä sievät ja kivat!! Hyvin onnistui.. Tieten tollanen "liimautuva" sabluuna toimii helpommin ja ehkä sellanen läpyskä, joka tarvii teippailla vaa reunoista, niin ei ehkä oo yhtä tiiviisti kii ja helposti kuvio leviää sinne sablunan alle.. (varsinkin jos läträä värillä liikaa...)

    VastaaPoista
  15. Tulipa aivan ihant tyynyt, kiva idea käyttää sabluunoita :) Hauskaa päivää!

    VastaaPoista
  16. Ihana blogi, liityin lukijaksi :) jos kiinnostaa seurata meidän perhe-elämää ja muuta, blogini löytyy
    täältä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista :)